perjantai 2. elokuuta 2013

Kirsikkapeli kahdelle

Ei meinaa malttaa siirtää blogiin käsityökuvia, kun täytyy nautiskella kesän viime hetkistä! Muutama itselle tehty perusvaate odottaa vielä bloggausta, mutta kirjoitetaanpa ensin uusimmista tuotoksista.




Hmm, mikähän vinoutunut mieltymys minulla on tehdä näitä samistelusettejä :) No sellainen täytyi kuitenkin tehdä Sampsukan uutuustrikoosta, Pikkukiisken Leenan suunnittelemasta ihanasta kirsikkapeli-trikoosta. Ei me näitä samistelusettejä kyllä välttämättä tietentahtoen laiteta yhtäaikaa päälle: toisinaan yhdessä, toisinaan erikseen.

Mutta sitten itse asiaan! Ensin valmistui neitokaiselle mikäpä muukaan kuin mekko. Oli vaikea valita mekolle kaava. Ensin meinasin tehdä Green Butterflyn, siis sen, missä mekon helma levenee kerroksittain ja kerrokset on rypytetty.

Kangas: Kuviotrikoo (Sampsukka), muut omia varastoja
Kaava: Pohjimmiltaan Hoops -teeppari (3/2012), mutta...
Muokkaukset: Hihana on Ines-tunikasta pätkäisty (halusin enemmän puhvia), etukappale on laitettu rinnan kohdalta poikki ja alaosaan lisätty taitteelle pituutta rypytystä varten, helman pidennys t-paidasta mekoksi käsivaraisesti. Eli eipä tässä paljoa Hoopsista enää ole ;) Rypytykset on tehty framilonilla muuten paitsi hihapyöriöillä langoin.
Mitäs tykkäät: Tykkään tosi paljon etuhelman vinoon leikattua pätkään lukuunottamatta...
Piikakin oli uudesta mekostaan innoissaan ja kuulemma pikkuveikkakin olisi halunnut samasta kankaasta t-paidan. Tilkkuja jäi kuitenkin niin vähän, että päästämme pikkuisen pälkähästä, vaikka kyllähän tämä Kirsikkapeli-trikoo kävisi tuommoiselle pikkupojallekin aika hyvin.

Tässä vielä vähän kuvaa hihasta ja pääntiestä, kun kaikissa kameralla otetuissa kuvissa oli neidin pitkät hiukset edessä. Ineksen pyöriö on minusta todella kaunis!


Sitten oma mekkoni ja sen yksityiskohdat.

Kankaat: Kuviotrikoo (Sampsukka), muut omia varastoja
Kaava: Onion 2035 ilman hihoja
Muokkaukset: Piirsin Onionin etukappaletta käyttäen mekkoon kietaisuyläosan eli ompelupiireissä tätä sanottaisiin "tissikseksi". Takakappaleen leikkasin yhtenäiseksi, eli leikkaus sauma menee vain rinnan alla. Kainaloija muokkailin lennossa vähän, jottei sieltä pursu mitään kainaloläskejä ulos. Kietaisuosien kanttausten alla ja empiresaumassa on framilonnauhat tukemassa.
Mitäs tykkäät: Tästä tuli todella hyvin istuva, vaikkakin seuraavaan muokkaan pääntietä hivenen avarammaksi.
Vielä tähän lähikuva taskusta. Harmi, kun kantinkääntäjä kiristää kanttia liikaa, eikä sillä onnistu taskujen ulkoreunojen kanttaus!



Aurinkoinen viikonloppu on luvattu, joten nautitaan!

"Äidin kasvimaalla, raparperin alla
sammakolla koti oli kultainen.
Vilpas lehtikatto, alla multamatto,
hirsiseinä vihreä ja punainen.

Hämärä, vihreä, sammakon mielest on viihtyisä.
En mä siedä kuumaa, sammakko se tuumaa
raparperin lehden alla hymyillen."

5 kommenttia:

  1. Voi kun ihanat!! :) Tosi raikkaat ja piristävät :)

    VastaaPoista
  2. Nää on kyllä ihania molemmat!

    VastaaPoista
  3. Voi tuo lapsen mekko on kyllä syötävän suloinen. Nuo hiat on just söpöt kun ne on noin isot nuo puhvit(voiko noin sanoa?

    VastaaPoista
  4. Näitä sinun tekemiäsi vaatteita on ilo käydä katsomassa! Ja varmaan niitä on ilo käyttääkin! :) Aina silloin tällöin poikkean täällä ja katselen kaikki edellisen käyntini jälkeen tulleet, ainakin kuvat. Niitä voi ihailla näin lapsenlapseton mummoihminenkin.

    Samisteluseteistä muistui mieleeni, että meidänkin perheessä harrastettiin aikoinaan sellaisia. Tytölle samanlaisia kuin minulle, samoin pojalle samanlaisia kuin isälle. Olipa meillä koko perheelläkin ainakin samasta kankaasta tehdyt toppatakit ja collegehousut ja -hupparit. Ja lapset tykkäsivät.

    VastaaPoista
  5. Aivan ihanan iloiset mekot! :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista!