maanantai 2. helmikuuta 2015

Tammikuun tuotoksia

Vaikka aika tuntuukin olevan kortilla, niin olen saanut jotain ommeltua! Loppukuusta varsinkin spurttasin alkukuusta leikeltyjen kanssa.


Ihastuin Onni-paitabodyyn niin, että piti tehdä toinen samanmoinen sokerihiirestä. Tästäkin tuli tosi kiva ja se on ollut käytössä erityisesti mustien housujen kanssa. Bodyn kaavana on Bert (OB 1/12).


Sokerihiiret on tietysti Verson puodin kangasta, ohutta joustocollegea. Tykkään kuosista kyllä paljon, vaikka oman sokerihiireilyni olen saanut kuriin viime aikoina :P


Leikeltynä odotti Villikko-haalari (OB 1/13) koossa 62. Jäppinen oli 5kk-neuvolassa pituudeltaan 66cm, joten pelkäsin haalarin olevan jo pieni, mutta mitä vielä: se sopi täydellisesti ja vähän oli kasvunvaraakin. Tämä sävy sai minu viimeinkin tilaamaan sammalpolkua palan (Majapuulta) ja tykkään kokonaisuudesta hirmuisesti!


Toinenkin Villikko oli ommeltavana. Verson puodin ruskea Kannu-joustocollege sai parikseen alkuperäisen vision mukaisesti ruohonvihreän resorin.


Tämäkin on kokoa 62. Huput on kivan näköisiä, mutta epäkäytännöllisyyden vuoksi jätin nämä huputta ja tykkään kyllä mallista kovin. Näitä pitää tehdä lisää, kun ovat niin nopeitakin!


Samistellakin piti... Isoveikalle syntyi kauluksellinen svetari Kärry-hupparin kaavalla (koko 86). Turkoosi resorikin passaa tähän mainiosti!


Neidille on lojunut kaksi vaatetta leikattuna jo tovin ja voi kun niitä onkin odotettu!


Metsolan Pupu Tupuna yhdistyi Verson puodin nappiin. Kaavana on Ines-tunika koossa 116 ja vähän turhan reiluhan tästä tuli. No meneepä ensi talvenakin!

Ja viimeisenä muttei vähimpänä kauan ja hartaasti kaivattu purkka-Maija. "Koska sää äiti ompelet mulle ne pinkit tytöt?!?"


Äitihän ompelee heti, kun joutaa! Tämän mekon nimeä en muista, mutta kaava löytyy Ottobre 4/13:sta muistaakseni. Kiva malli!


Ja kun vauhtiin pääsee, niin lisää vaan tekis mieli! Mistähän sitä leikkoisi lisää haalareita pienimmälle?!


keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Sovituskuvia paitabodystä

Rikotaanpa nettihiljaisuutta samantien sovituskuvilla!


Tässä ensin body sukkisten kanssa. Koko on 68, mutta pyllymittaa voisi ehkä olla himpun verran lisää. Käyttäjä oli pari viikkoa sitten 4kk-neuvolassa vajaa 6kg ja 63cm. (Jestas tuota meidän sohvaa...!)


Kvk:n raitatrikoosta ompelin Little houses -pökät Ottobreen numerosta 1/12. Aika reilu koko, mutta meneepä pitkään. Lahkeen pituus on koosta 74, leveys pienemmästä. Ruskea-valkoiset pöksyt on tarkoitus tehdä myös. Kiva yhdistellä! Tämä kangashan oikeasti huutais pussihousuja pitkin resorein ja Verson puodin raidoitetusti kudotusta joustiksesta, mutta minulla oli kyseistä kangasta enää pieni tilkku. Kiva näinkin!


Tässä näkyy vielä pisarahalkion toteutus. Kuten näkyy, niin ei mikään hullun paksu mötikkä ole! Urospuolen neppari on ihan yksinkertaisessa kantissa.


Ja näin, ympäri mentiin ja siitä se lähtee!

Paitabody ja sen ompelujärjestys

Ei tämä päivitysvauhtini ihan päätä huimaa, täytyy myöntää :) Mutta sen verran kovan takana ompeluajan löytäminen, että järkeviä kuvia ei tahdo ehtiä räpsimään.

Nyt ajattelin kuitenkin kirjata ylös paitabodyn ompelujärjestyksen. Ehdin jo vähän harmitella, kun en pääse omilleni tekemään mekkobodeja. Ne on niin söpöjä. Kunnes tajusin, että paitabodynä pieni mieskin saisi vähän vaihtelua vaatteisiinsa. Paidat kun ovat yksinään niin epäkäytännöllisiä...


Kaavaksi sopii mikä vain perusbodyn kaava. Minulla on tässä Bert, joka löytyy Ottobreen numerosta 1/12. Kiva kaava sellaisenaankin. Paidan päälliosan kangas on Verson puodin Onni-joustocollegea, ihanan ohkaista. Ja niin söpö kuosi kokonaisuudessaan, Pikkukiisken Leenan käsialaa tietysti.

Leikataan alusbodyn kankaasta etu- ja takakappale. Päällikankaasta leikataan hihat ja etu- ja takakappale paitapituisina. Levensin helmaa ihan vähän alaspäin. Lisäksi leikkasin pisarahalkion molempiin etukappaleisiin. Tämän voi korvata toki ohjeen mukaisella nepparilistalla, olkanepeillä tms. 

Ommellaan alusbodyn toinen sivusauma. Kantataan bodyn alareuna. Ommellaan alusbodyn toinenkin sivusauma ja paitaosan sivusaumat. Asetellaan paita ja body päällekkäin ja ommellaan olkasaumat. Nyt meillä on kasassa hihattoman bodyn kaltainen vaate. Kantataan hihansuut ja pääntie. Ommellaan hihan sivusaumat. Asetellaan hihat paikoilleen ja ommellaan hiha kiinni miehustaan ympyränä. Käännetään helma ja tikataan se kaksoisneulalla tai muulla joustavalla ompeleella. Sitten onkin enää neppien kiinnitys, lankojen päättely ja pisarahalkion viimeistely!


Pääntie on kantattu aloittaen pisarahalkion vasemmasta yläreunasta, sieltä pisaran pohjalle, oikeaan reunaan ja koko pääntie ympäriinsä. Yhdellä kanttauksella siis sekä halkio että pääntie. Tykkään tästä tavasta, sillä tämän avulla välttää paksut neppimöhkäleet!

Aamulla surautan bodylle vielä kaveriksi pöksyt. Meidän pienin tarvitsisi kipeästi vaatetta! Ihan vinkkinä vaan hänelle, että menisi kiltisti nukkumaan ;)


Aiemmin syksyllä tein ekan mekkobodyn salaiseen vaatevaihtoon. Tässä on kaavana Kisuliini.


Ja vielä bodyteemaa jatkaakseni lisään kuvan yhdestä syksyn pikalahjuksesta. Tästä tuli söpö!


Huomenna (tänään...) siis sovituskuva vielä Onni-setistä!

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Huhuu!

Kylläpäs tämä blogini kokikin melkoisen äkkikuoleman joulukuussa. Minuun iski silloin (tai vähän aiemmin jo) aivan hirveä väsymys, jonka myötä jäi ompelutkin tosi vähälle. Nyt painaa uusi syksy päälle, mutta virtaa on emännässä enemmän - vielä kun olisi aikaakin. Mutta yritetään...

Ajattelin ensi alkuun postata kuvakokoelman hiljaiselon aikana tekemistäni jutuista valikoiden. Sitä odotellessa päätän tämän kirjoituksen kuvaan ihanasta kolmikostamme, jonka nuorin jäsen on viime talven väsymyksen syy!


tiistai 17. joulukuuta 2013

Seitsemästoista luukku

Tänään kalenterista tuli askarteluvinkiksi kolmeen osaan leikattu paperinen kakkupaperi, josta piti tehdä karkkitötteröitä kuuseen. Noh, kun itse pääsin ylös, olivat pienet sakset silpunneet jo paperit... Ihmekös eilen neuvolassa terveydenhoitaja kehui nopeaksi leikkaajaksi :D

No, kirjoitumme sitten kirjeen pukille.


maanantai 16. joulukuuta 2013

Kolmastoista ja neljästoista luukku


Eilen oli Lucian päivä. Olin ajatellut, että lähdemme aamuvirkkuina katsomaan Luciaa pappilan pihaan, mutta ei ollutkaan niin virkeä olo, heh :) Luukusta paljastui värityskuva ja tontun tehtävänä pyyntö auttaa postimerkkien liimailussa ja viedä kavereille joulukortit postilaatikkoihin. Tänään puolestaan tontun tehtävä oli uimahallireissu, jota ei ole viikonloppukiireiden vuoksi tehty pariin kuukauteen!


Kuudestoista luukku

Jouluun on enää viikko! Eilen tietysti oli taas adventtikynttilän vuoro, mutta tänään toteutimme taas askarteluideapankin kuvan mukaiset joulupallot. Ne ovat vielä kuivumassa, kunhan kuivuvat, niin piirretään vielä silmät, nenät ja napit.


Hauskaa oli!


Ja ei muuta kuin kylpyyn!

torstai 12. joulukuuta 2013

Kahdestoista luukku

Yhdestoista luukku hyppääntyi nyt yli, sillä sen askare on tekemättä. Tänään luukusta löytyi silkkipapereita, enkelin siluettikuva ja muutamia enkelikiiltokuvia.


Googlettelin pitkään valmista mallia tällaiseen enkeliin, mutta ei tärpännyt. Kas vaan, osasin itsekin piirtää sen verran! Tämä vaan oli neljävuotiaalle vielä vähän vaikea. Valitsi hän sentään värit.


Kysyin tänään piikalta, millaisia tontun yllätyksiä hän toivoisi. Hän alkoi samantien muistella sitä, kun viime vuonna oli vaan lappu ja siinä luki vaikka "mene pulkkamäkeen", ne olivat kivoja. Täytyypä välittää vinkki tontulle ;)

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Kymmenes luukku

Eilisestä luukusta paljastui pari jouluista värityskuvaa. Meillähän tykättäisiin varmasti sellaisestakin kalenterista, jossa olisi pelkkiä värityskuvia!


maanantai 9. joulukuuta 2013

Seitsemäs, kahdeksas ja yhdeksäs luukku

Pitihän se arvata, että jossain vaiheessa päivittäiset päivitykset jumivat! Selityksenä on tällä kertaa Piijan eiliset synttärijuhlat, joita valmistellessa ja juhliessa meni aika niin, että olen nyt ihan naatti!

Lauantaina kalenterista tuli hopeinen glitterliimatuubi, jolla koristelimme aiemmin tehtyjä joulukortteja. Piikahan töpötteli aiemmin vajaan 50 joulukorttia kontaktimuovisablunoiden läpi, melko urakka!



Sunnuntaina puolestaan tonttu oli tuonut adventtikynttilän ja virren 13 toisen säkeistön. Lisäksi keittiön pöydälle oli ilmestynyt prinsessalehti helpottamaan synttärivieraiden odotusta. Pitäisi muistaa etsiä näille kynttilöille sopiva pitkulainen aluslautanen...




Tänään puolestaan kalenterista tuli askarteluideana "tonttuhalko". Idea on napattu Facebookin "lasten kanssa askartelevien ideapankki"-ryhmästä. Kiva ryhmä, kannattaa käydä katsomassa! Nämä tontut ovat lumisotasilla :)


lauantai 7. joulukuuta 2013

Tyttöselle tyttömäistä

Sampsukan tyttöset joutuivat tovin odottamaan ennen ompelua. Enpä ole pariin viikkoon ehtinyt ommella pari pakollista juttua ja se onkin kyllä vähän korvennut! Kiitos musiikkiharrastusten, miehen työmenojen ja armottoman väsyn.

Minulla oli suuria vaikeuksia päättää, mitä kankaasta tekisin. Alunperin ajattelin liivimekkoa, johon ompelisin kiinni kuosin tyttöjen tapaan pienen kauluksen. Sitten kankaasta tuli mieleen ihanan pehmoinen kylpy- tai aamutakki, mutta ensiksi mainitulle ei ole tarvetta, enkä usko, että aamutakilla olisi oikein käyttöä. Sitten mietin hupullista mekkoa ja mitähän vielä! Kangas sattui mustan mini-pompom-nauhan viereen ja siitä tuli mieleen, että taidanpa apinoida itseäni ja tehdä Anemone stripesin!

Kangas: Tyttöset-velour Sampsukalta
Kaava: Anemone stripes
Muutokset: Edestä rypytystä vähennetty, helmaa pidennetty ja muotoiltu, hihoja pidennetty ja lisätty kuminauhakujat
Mitäs tykkäät: Tämä on kauniin mallinen!

Ompelu ja visio ei nyt ihan täydellisesti kohdannut. Halusin tästä pussihelmaisen, mutta ei, ei se vaan toiminut. Helma oli kenties liian leveä siihen. Sitten päätin tehdä takaa pitemmän helman. Muotoilu ei mennyt ihan nappiin, mutta on ihan ok! Ompelin samalla myös musta-valkoiset raitaleggingsit ja kun neiti puki yhdistelmän päälleen, olin vähän järkyttynyt. Ajattelin, että tunika meni ihan mönkään, mutta se johtuikin niistä housuista. Liian levoton yhdistelmä.

Tästä kaarrokekauluksesta tuli niin kaunis! Jostain tuli mieleen, että sydännapithan tämä vaatisi, mutta kun ei ollut oikeaa väriä, siirryinkin silityskalvo-osastolle! Söpöä!

Meidän rakas piikamme juhlii huomenna sunnuntaina pari päivää etukäteen neljävuotissynttäreitään!




perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsenäisyydelle!

Hyvää itsenäisyyspäivää! Tänään tonttu toi kaksi askaretta. Ensin piti askarrella itsenäisyyspäivän kynttilä. Olin piirtänyt pahville kynttilän ääriviivat ja ajatellut, että siihen päälle erivärisistä kartongeista leikataan sitten värit. Olisi tietysti pitänyt ne väripalatkin piirtää etukäteen, sillä nyt piika halusi itse värittää kynttilän. No, mikäpä siinä :)


Kynttiläkin on melkein sini-valkoinen ;)

Itsenäisyyspäivän perinteenämme on piparien teko, josta vinkiksi tonttu toi pari piparimuottia ihan Ameriikasta saakka. Satuimme nimittäin saamaan Jenkeistä vasta ystäviltämme tuomisina pari muottia, niin jemmasin ne odottamaan kalenteria.


Pitkästä aikaa ja pakonkin edessä ompelin eilen vähän (massiivisen purkamisen jälkeen).


torstai 5. joulukuuta 2013

Viides luukku

Eilen illalla kun laitoin kalenterin viidenteen taskuun tyhjän wc-paperirullan ja tontun viestin, niin mietin, että melkonen kalenteri. Taitaa neiti joskus teininä miettiä, että kaikkea hänkin on kalenterista saanut kun vessapaperin hylsyn :D

No tonttuhan siitä tuli!


keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Neljäs luukku

Tänään tonttu oli jättänyt tehtävän: satutunti kirjastolla klo 10.00. Sinne siis! Emme olleetkaan siellä käyneet kuin kerran yli vuosi sitten kerhon kanssa ja silloin Piika oli selvästi vielä liian pieni. Nyt jaksoi ihan hyvin kuunnella sen 30min.

Lisäksi lainasimme muutaman joulukirjan!


tiistai 3. joulukuuta 2013

Kolmas luukku

Tänään luukusta paljastui kakkupaperia. Neiti silppusi sitä onnessaan, olisi halunnut tehdä kalan. Sain kuitenkin johdateltua puuhat vähän jouluisemmiksi ja tällainen neito syntyi.


maanantai 2. joulukuuta 2013

Toinen luukku

Aamulla löytyi kalenterista pätkä jostakin paketista peräisin ollutta lahjanauhaa ja vinkki, että tällä voi koristella lasipurkin kynttilälle. Näin teimme! Piika vaan pohti, että meillähän on tuota samaa nauhaa. Hups!


Nyt sytytämme kynttilän

Useampi bloggaus odottelee luonnoksissa, mutta ajattelin kuitenkin uhkarohkeasti aloittaa meidän perheen yllätyskalenterimme sisältöjen esittelyn. Yllättyjä on pian neljä täyttävä neitomme ja tietysti pikkuveli, joka ei ehkä vielä pysy menossa mukana :)

Adventteina luukkujen sisällöt eivät varmaankaan yllätä ketään. Lauloimme tänään monta kertaa ensimmäisestä kynttilästä, ihanaa! Meillähän ei juuri kynttilöitä polteta, varsinkaan näin avonaisia ja suojaamattomia. Ihan jo eläintenkin (lähinnä kissojen) vuoksi.

Jännittävää adventtia!


torstai 21. marraskuuta 2013

Herkullista vadelmaa

Kaivelin tässä puhelimestani pari vanhaa valmistunutta, jotka ovat luonnoksina jääneet odottamaan viimeistelyä ja päivänvaloa. 

Marraskuun aikana ehdin viimein ommella itsellenikin jotakin! Majapuun vihreä vattuneulos on superherkku väriensä puolesta. Tämä myytiin kakkoslaatuisena, mutta vielä ei ole ollut havaittavissa tummumista.


Kankaat: neulos (Majapuu), taskun joustocollege (kvk), resori (Metsola)
Kaava: Onion 2035
Muokkaukset: tasku on oma sovellus ja hiha on piirretty summissa.
Mitäs tykkäät: Tykkään tosi paljon! Mukavuusvaate!



Aika herkullista, eikö :)

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Isejä muistaen

Isänpäivän lähestyessä kaivelin kangasvärini taas naftaliinista ja otin ne perhekerhoonkin mukaan. Olikin tosi kiva askarrella yhdessä muiden äitien ja lasten kanssa! Minä olin pitänyt mielessä viime vuodelta tämän Hipun postauksen: http://handmadehippu.blogspot.fi/2012/11/isanpaivalahja-ukille-ja-pappalle.html?m=1

Ja niinpä syntyi lahja omalle metsästystä harrastavalle isälleni:

 
Hirvi on tehty lasten avulla ja tekstiä varten tein kontaktimuovista sabluunan. Tästä tuli kyllä tosi kiva! Paita on ihan ostettu. Osuvan tekstin keksi yksi kerhokaveri. Hirviä ikävä, niin se vain joskus on!

Samaisessa kerhossa joku kertoi nähneensä kuvan t-paidasta, jonka selässä oli automattomainen kuvio. Siitä se ajatus sitten lähti, tein erilaisia sablunoita pistin töpötellen.


Kuvio on vain selkämyksessä, edestä paita on valkoinen. Ja mitenkäs tämä käytännössä toimii?


Ja kun olin tämän saanut valmiiksi, selailin fb:n erästä askarteluryhmää ja vastaani tuli eräs linkki. Ihan kiva: http://thebluebasket.blogspot.fi/2011/09/tutorial-car-shirt.html?m=1...


Iloista isänpäivää!

tiistai 5. marraskuuta 2013

Lingerie

Oi oi... Sampsukan uutuuskuosi Hertta tipahti tänään postilaatikosta ja se piti ommella heti pois. Kuosin piirros on niin kaunis ja herkkä! Se suorastaan huusi pitsiä kaverikseen ja pääsyä yöpaidakseni.


Kangas: trikoo (Sampsukka), joustopitsi hamstereista
Kaava: Onion 2035
Muutokset: Niitä oli aikas paljon...
Mitäs tykkäät: Tämä on i-ha-na! Vielä kun olisi 15kg laihempi käyttäjä :P


Sovituskuvaa ei nyt heru, mutta mukava tämä päällä on. Olkoon tämä sitten vaikka isänpäivälahja :P


Katsokaa nyt tuota piirrosta! Niin kaunista! Alunperin ajattelin värjätä kankaan, mutta toistaiseksi jätän valkoiseksi. Olisi kiva nähdä tästä värjättyjä versioita. Nyt lähdenkin testaamaan yöpukua, kauniita unia!