lauantai 9. maaliskuuta 2013

Lastenhuoneen sisustusta

Ennen varsinaista asiaani muistutan arpajaisista! Sampsukan palkintokangas tulikin jo postissa minulle ja se on tosi herkullisen persikkaisen väristä :)



Sitten postausta tylsistä ompeluksista. Tarvittiin nimittäin uudet verhot, tyynyliinoja yms. tympeää ommeltavaa. Johan tässä ehdittiinkin vuosi asua ja sitten koitti huonekalujen siirtelyn aika. Meillä on alakerrassa kolme makkaria, aikuisten, Piikan ja yksi vieraille. Juniori on vielä meidän kanssa samassa huoneessa ja tarkoitus olisi, että hän siirtyy siskon kanssa samaan huoneeseen nukkumaan, kunhan aika on kypsä.

Jostakin se ajatus sitten vain lähti. "Pitäisikö tehdä vierashuoneesta lastenleikkihuone?" No, mikä ettei! Jää nähtäväksi, käykö tässä nyt sitten niin, että kohta lasten leikit ovat nukkumahuoneessa, leikkihuoneessa ja olkkarissa... Kolmevuotiaan leikkiminen tuntuu vielä kovasti keskittyvän tavaran levittämiseen pitkin kämppää. Eipä sillä, mukavahan se on, kun lapset leikkivät :) Ainainen siivoaminen puolestaan ei ole mukavaa, mutta siitä ei taida päästä yli eikä ympäri.



Kuva on hippasen pimeä, pahoitteluni. Ikea oli hiihtolomareissun matkan varrella, sieltä ostin neljää erilaista kangasta tyynyliinoihin ja viidettä verhoihin. Ompelinkin ne samoin tein, jotta pääsen jotakin kivaakin ompelemaan :) Nuo perhostarrat ovat jo vuoden verran odottaneet sijoitustaan. Seinällä ne eivät pysyneetkään, kiitos rypyläisten tapettien ja toisekseen, kuinkahan kauan ne olisivat seinällä saaneet olla.



Ikeasta ostettiin myös pari tällaista säilytyshyllykköä. Kivasti menee nukkekoti tuohon keskelle. Laatikoista puuttuu vielä osasta tarrat, jotka kertovat, mitä kuhunkin laatikkoon tulee. Helpottaa siivoamista mielestäni ja pikkuemännällekin helppo sanoa, että "vietkö lääkärilaatikkoon", "tämä kuuluu prinsessalaatikkoon" jne.


Huoneen ovessa leijailee kolme perhosta ja mukana on myös ihana kuva meidän perheestä viime syksyltä. Vasemmalta oikealle siinä ovat Juniori, Piika, äiti ja iskä <3 Paapiin kortteja ostin Kokkolasta somistustarkoitukseen.



Äitini löysi vajaa vuosi sitten kirpparilta tämmöisen herkun! Se ei toiminut, mutta isäni teki sille taikojaan ja niin se taas toimii! Tähän ompelukoneeseen saisi langatkin, mutta puolia ei ole. Ja nyt tulikin mieleeni, että pitäisi kokeilla noita oman ompelukoneen muovisia puolia... On tällä hauska tikuttaa ihan paperiakin! Neula on muoviseinämien sisäpuolella, joten vaaraa sormen rei'ittämisestä ei ole.

Nyt jos tarttuisin imurinvarteen ja loppuillan ohjelmassa olisikin kolme viimeistä ufoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!